30. syyskuuta 2013

Something new

Maanantaimoikat! Tänään meillä lähti koulussa uusi jakso käyntiin. Uusi jakso, uudet kujeet. Sain myös kuulla, että ruotsin ylioppilaskirjoituksien alustavia pisteitä voi käydä kyselemässä, mutta kun menin kysymään omalta opettajaltani, hän oli ehtinyt juuri lähteä kotiin. Höh. Pikkusen nimittäin kuumottaisi saada tietää ne.. Mun viikonloppu meni tosi kivasti. Perjantai-iltana lähdin suoraa treenien loputtua Nooran kanssa shottibaariin, ja sieltä matka jatkui Kaivolle Ohi on -bileisiin. Oli "pikkusen" muitakin liikenteessä nimittäin jonot olivat ihan tajuttoman pitkiä. Loppujen lopuksi päästiin kuin päästiinkin sisälle, ja siellä oli ihan hirveesti tuttuja. Ilta sujui kivasti muutamaa aamuyön/kotimatkan pikku seikkaa lukuun ottamatta ;-D Lauantaina kaverit olisivat olleet taas lähdössä juhlimaan, mutta mä olin niin poikki sekä henkisesti että fyysisesti ylppäreiden jäljiltä, joten päätin suosiolla viettää rentouttavaa iltaa poikaystävän kera. Me käytiin vuokraamassa uusin Fast & Furious, joka oli todella hyvä, tehtiin maailman parhaimpia tortilloja, saunottiin ja ihan vaan oltiin ja nautittiin olostamme. Ja ai että, kun oli ihanaa olla niin rennosti pitkästä aikaa. Lisää tollasia iltoja, kiitos!

Nyt muutama kuva Saksan reissun ostoksista sekä blogi yhteistyöstä:

4

560

Kultainen leijonan pää -kaulakoru - Choies.com* ($14,95) klick!

581

Saksan reissun aikana tein muutamia pikku ostoksia, kuten tämän vaaleanpunaisen huulipunan.

Huulipuna - KIKO (3,95€)

557

Molemmat ballerinat ovat myös ostettu Saksasta.

Mustat - H&M (9,95€)
Beiget - Must Have (6€)

2

V:llä oli syntymäpäivät muutama viikko sitten. Emme ehtineet viettää niitä mitenkään erityisemmin, koska molemmilla oli ylioppilaskirjoitukset niin pahasti päällä. Tilasin yhteistyökumppaniltani Choies.com -verkkokaupasta V:lle lahjaksi tummansinisen baseball-takin.

Baseball-takki - Choies.com* ($41,99)  klick!

(* Saatu blogin kautta)

553

Saksasta lähti mukaan myös pari pakettia Schwarzkopfin raidoitusainetta, joka maksaa Suomessa n. 11€ ja Saksassa vain 6€!

3

Hiuskoru - H&M
Nahkatakki - H&M

051

Poikaystävän farkut ovat ostettu kesäiseltä Viron reissultamme Pull&Bear:ista.

567

Saksasta ostin myös jo aiemmin blogissa vilahtaneen ihanan, rennon neuleen.

Neule - H&M (19,95€)

1

Normaalisti V:llä paidat ovat olleet L kokoa, mutta toi takki oli pikkusen niukka, joten jos tuolta tilaa pojalle/miehelle, niin kannattaa ottaa varmuuden vuoksi yhtä kokoa isompi kuin normaalisti!

556

Saksan reissulta lähti kahden ihanat ale-rintsikat mukaan.

Rintaliivit - NewYorker (9€/kpl)

071

5

Hauskaa alkavaa viikkoa jokaiselle teistä!

(Postaus on toteutettu yhteistyössä Choies.com kanssa.)

29. syyskuuta 2013

Ihana aamu

Suloiset sunnuntaihuomenet sinne ruudun toiselle puolelle!

Mä rakastan aamuja. Aamuja, kun saa nukkua pitkään. Herätä kullan kainalosta auringon nousuun. Aamuja, kun saa syödä rauhassa hyvää aamupalaa. Lähteä virkeänä hyvin nukutun yön jälkeen treeneihin tai salille. Aamuja, joiden jälkeen päivät tuntuvat vaan yksinkertaisesti paremmilta.

Millainen on sinun täydellinen aamusi?


251

Saksassa meillä oli ihana aamu. Tein aamupalaksi savulohiruisleipää, omenalohkoja, maustamatonta jugurttia ja mysliä, jossa lisukkeena hunajaa, kiiviä, pähkinöitä sekä tummaa suklaata ja jääkahvia.

34

274

Hiusteni aamulook

287

289

Viime jouluna kuvasin pikkusisaruksiani Saksassa, ja äiti oli teettänyt kuvat ja tehnyt niistä taulun ruokailutilan seinälle.

257

106

265

Voih. Mulla on kamalan kova ikävä mun karvaista vauvaa.

252

Toivottavasti teillä kaikilla olisi tänään ihana aamu.

27. syyskuuta 2013

45+45

Moikka pitkästä aikaa! Nyt se on ohitse. Nimittäin syksyn ylioppilaskirjoitukset. Kirjoitin tänään yhteiskuntaopin, ja fiilikset ovat aika mitäänsanomattomat. Tiedän mokanneeni täysin 1. tehtävän. Lainsäädäntö Suomessa. Miten voinkaan olla siitä niin pihalla? :-D Yritin kovasti muistella jotain abikurssilla jaettua monistetta lainsäädännön eri vaiheista, mutta metsään mentiin, ja huolella. No, ei voi mitään. Enpä mä olisi huoltotaseesta ja kauppataseesta osannut kertoa kauheesti sen enempää.. Toivotaan, että muista tehtävistä tulisi sentään hyvät pisteet, koska niistä jäi ihan hyvä fiilis! :) Nyt on kuitenkin helpottunut ja hieman epätodellinen olo, kun ajattelen sitä, ettei mun tarvitse nyt hetkeen lukea yhtään mitään, jos en tahdo! Ihanaa, ihanaa, ihanaa. Syksykin on mennyt melkein ihan huomaamatta ohi, kun olen viettänyt päivät nenä kiinni kirjoissa. Alkaa olla jo aika kylmä (lue: liian kylmä). Talvi tulee, ja se ei ole kivaa.

Palataan nyt kuitenkin kuvien kanssa muutama viikko takaperin Saksan reissulleni, jonka pääsyy oli osallistua äitini ja isäpuoleni 45+45 syntymäpäiväjuhliin yhdessä siskoni ja hänen poikaystävänsä sekä V:n kanssa.

Juhlat olivat todellinen menestys!

430

Juhlien asukoodina oli cocktail ja teemana vaaleanpunainen, joka näkyi mm. koriste-esineissä ja kukkasissa. Äiti oli jälleen kerran laittanut kotimme mielettömän kauniiksi.

9

Itse synttärisankarit

22

Me unohdettiin siskon kanssa sukkikset kotiin, joten ostettiin lähimmästä marketista jotkut halvimmat vaihtoehdot. Eipä tullut siinä kiireessä tarkastettua, että ovatko ne samaa sävyä esimerkiksi käsien kanssa. Olisi ehkä kannattanut tarkistaa tai olla kokonaan ilman sukkiksia..

366

5

477

Kippis hienolla puheelle!

8

481

<3

338

nimetön1

335

Äiti sai multa ja V:ltä lahjaksi kauniin koristekynttilän, jonka kokosimme itse  juhlien vaaleanpunaista teemaa noudattaen. Lasi, kynttilä, naru ja koristeet tuolla pohjalla on kaikki ostettu erikseen. Musta siitä tuli todella suloinen! :)

336

Ja yhteiseksi sankarit saivat kasan uusia suomalaisia kirjoja.

1055

Äidin mekko on tilattu Nelly.com:ista. Voisin itsekin kuvitella lainaavani sitä joskus!

11

Noudatimme siskon kanssa yhteistä teemaa mekoissa - molemmille peplumit!

nimetön

Sisustuksen yksityiskohtia

351

Mun cocktailmekko on saatu blogin kautta yhteistyössä Martofchina.com-verkkokaupasta.

20

Komistukset

446

Alkuruokana oli liha- ja kalaleipäkakkuja.

465

1033

Jonka jälkeen seurasi juustolautanen sekä tapasvalikoima.

13

1084

1048

Jälkkäriksi oli kahvikiisseliä

357

1070

sekä hotshotteja ja baileys-drinkkejä.

4

Muru

1110

Ja tottakai synttäreillä pitää olla kakkua! Mamin Sacher on ykkönen :-)

21

Kokonaisuudessaan todella onnistuneet ja hienot juhlat. Meno jatkui aamun pikkutunneille asti, ja kaikilla taisi olla aika mukavaa :)

Näistä juhlatunnelmista onkin hyvä jatkaa kohtapuolin treeneihin ja illalla suuntaan Nooran kanssa Kaivohuoneelle Ohi on -bileisiin juhlimaan ylppäreiden päättymistä! Siellä nähdään ;-)