26. maaliskuuta 2014

Vinkkejä ylioppilaskirjoituksiin

HUOM! Teillä on aikaa laittaa minulle kysymyksiä kysymyspostausta varten tähän postaukseen lauantaihin 29.3. asti! Kyselkää paljon, jotta saan tehtyä teille sitten kivan postauksen ;-)

Ylioppilaskirjoitukset ovat tältä erää ohitse, mutta ajattelin kuitenkin jakaa toimivaksi toteamiani vinkkejä täällä blogin puolella nyt, kun ne ovat vielä tuoreessa muistissa, koska ensi syksynä nämä ovat varmasti taas ajankohtaisia monelle lukijalleni. Ja voihan näistä olla hyötyä myös pääsykokeisiin lukeville!

018

Valmistautuminen:
  • Aloita valmistautuminen hyvissä ajoin. Itse aloitin valmistautumaan syksyn ylioppilaskirjoituksiin kesälomalla heinäkuussa, mutta kevään kokeisiin aloitin kunnolla lukemaan vasta helmikuussa, ja totesin, että olisi pitänyt aloittaa aiemmin.
  • Hyödynnä kursseilla jaettu materiaali. Minä olin säästänyt jokaiselta kurssilta jaetut materiaalit, muistiinpanot, kirjoitelmat ja kokeet, joita hyödynsin opiskellessani.
  • Pyri hahmottamaan kokonaisuuksia. Erityisesti reaaliaineissa on tärkeää hahmottaa asioita laajasti.
  • Kuuntele paljon kuullunymmärtämiskokeita varten. Minä kuuntelin syksyllä ruotsinkielistä radiota, katsoin ruotsinkielisiä muumeja sekä treenasin salilla ruotsinkielisten kappaleiden tahdissa. Nyt keväällä katsoin elokuvia saksaksi dubattuna sekä kuuntelin ja opettelin laulamaan saksankielisiä kappaleita. Silbermondin Das Beste -kappaleesta tuli uusi lempparini!
  • Pänttää kielioppia ja laajenna sanavarastoasi ennen kielten kokeita. Kielten ylioppilaskokeesta n. puolet on luetun ymmärtämistä, joten sanasto pitää olla hallussa!
  • Harjoittele esseiden kirjoittamista kielikokeita varten, koska esseestä saa melkein 1/3 kokeen pisteistä. Opettele etukäteen hyödyllisiä fraaseja, sanontoja sekä lauseenrakenteita. Minä olin säilyttänyt jokaiselta kurssilta kirjoittamani esseet, jotka sitten kirjoitin puhtaaksi opettajan korjaamasta versiosta. Omia virheitään korjatessa huomaa, mitkä asiat kannattaa kerrata vielä ennen koetta.
  • Tee muistiinpanoja lukiessasi. Se auttaa hahmottamaan kokonaisuuksia. Muistiinpanoista kannattaa tehdä omannäköiset, jotta niitä jaksaa sitten lukea myöhemminkin. Itse suosittelen ajatuskarttoja sekä värikynien käyttöä! Itse esimerkiksi teippasin saksan kieliopin muistiinpanoni sängyn päätyyni, jotta lukisin ne aina herättyäni sekä ennen nukkumaan menoa.
  • Suunnittele itsellesi sopiva lukurytmi. Pidä taukoja, urheile, näe ystäviä ja palkitse itsesi ahkerasta opiskelusta.
  • Alleviivaa oppikirjasta tärkeimmät asiat. Myöhemmin voit lukea läpi vain alleviivatut asiat, jolloin säästät paljon aikaa! 
  • Mene ajoissa nukkumaan ja nuku tarpeeksi, jotta jaksat opiskella päivisin tehokkaasti!
  • Hyödynnä kirjasto lukiessasi. Itse ainakin saan opiskeltua paljon tehokkaammin kirjastossa. Kotona tulee näprättyä puhelinta, käytyä tietokoneella, ravattua jääkaapilla ja tehtyä kaikkea turhaa paljon enemmän.

012

Eväät:
  • Tee eväät valmiiksi jo edellisenä iltana.
  • Pakkaa eväät läpinäkyviin rasioihin ja/tai peitä teipillä kaikki tekstit.
  • Eväiden on hyvä olla jotain pientä, nopeaa ja helppoa. Koetta tehdessä ei ole välttämättä aikaa pitää kovin pitkää ruokataukoa, joten on parempi, jos evään voi nopsasti haukata suuhun koetta tehdessä.
069
  • Hyviä eväitä ovat esimerkiksi: omenalohkot, miniporkkanat, viinirypäleet, pähkinät, proteiinipatukka, banaani, smoothie, vesi, ruisleipä, piltti, karjalanpiirakka etc.
072

073

078

Vaatetus ja ulkonäkö:
  • Kokeeseen voit ilmestyä meikattuna tai meikittä, ihan mikä itsellesi tuntuu luonnollisimmalta. Itse meikkasin aina kokeeseen, koska meikkaan muutenkin aina arkena kouluun, enkä halunnut, että kirjoituspäivä tuntuisi mitenkään sen "erikoisemmalta" päivältä muihin verrattuna. Usein jännitti kuitenkin aika kovasti, vaikka kuinka yritin uskotella itselleni, että on täysin normaali päivä ;-D
  • Kannattaa valita mahdollisimman mukavat vaatteet, jotka eivät purista tai hierrä.
  • Älä laita liikaa tai liian vähän päälle. Koulujen tilat voivat olla vilpoisia, eikä olisi kiva palella, kun pitäisi yrittää keskittyä.

060

Minulla oli aina kirjoituksissa hiukset lettinutturalla, jotta ne pysyisivät pois tieltä häiritsemästä.

059

Päällä minulla oli mahdollisimman mukava neule/huppari ja kaulassa oli onnea tuomassa kultainen kasteristi ja -sydän.

055

Kädessä minulla oli myös jonkinlainen "onnenkalu", Nomination-käsikoru, joka on ollut myös jokaisissa cheerleading kilpailuissa mukana kädessäni. Sillä on paljon tunnearvoa!

058

Rennot pökät ovat kaiken A ja O, kun joutuu istumaan 6 tuntia putkeen. Vähemmästäkin puutuu peppu! Mulla oli myös kotoa mukana tuolinpäällinen, jonka totesin tosi hyväksi ideaksi! Oli paljon mukavampi istua pehmeällä penkillä koetta tehdessä.

Siinä jotain hyväksi kokemiani juttuja. Toivottavasti noista olisi joillekin teistä hyötyä! :)

nimetön

Maanantaina viimeisen ylioppilaskokeeni jälkeen kävin nopsasti kotona pyörähtämässä ja laittamassa kamat kasaan, minkä jälkeen istuttiinkin jo V:n kanssa autossa matkalla Lahteen. Käytiin Lahdessa shoppailemassa ja jäätiin yöksi Hollolaan isäni asunnolle.

057

Kävimme saunassa ja uimassa sekä teimme meidän molempien suurinta herkkua, tortilloja iltapalaksi. Katoimme tortillatarvikkeet sohvapöydälle olkkariin, jotta pystyimme samalla katsoa vuokraamaamme Escape plan -elokuvaa, joka oli ihan huippu! Kannattaa katsoa. 

046

Jälkkäriksi meillä oli irtokarkkeja. Piti olla myös Ben & Jerry's jäätelöä, jota olin suunnitellut varmaan viikon ostavani, mutta jonka sitten kaupassa unohdin ostaa :( No ei sillä, etteikö oltais saatu noista herkuista jo mahat täyteen. Syötiin niin paljon, että oltiin ihan ähkyssä vielä aamullakin.

Tollainen pikku irtiotto arjesta teki kyllä todella hyvää! Tänään aloitin valmistautumaan pääsykokeita varten lukemalla taloustietoa kirjastossa 5h ja täytyy kyllä todeta, että töitä on tehtävä kovasti! :) Nyt illalla olen hinnoitellut vaatteita kirpputoria varten ja etsinyt mulle ja V:lle heti pääsykokeiden jälkeen kesäkuulle lomamatkaa. Kohta suuntaan salille vetämään käsitreenin ja sitten saunan kautta pehkuihin kullan viekkuun. Ehkä katsotaan yksi jakso GG:tä, mutta tänään pitää päästä normaalia aikaisemmin nukkumaan, koska huomenna mun pitää herätä tosi aikaisin aamulla lukemaan, koska joudun menemään illalla töihin tuuraamaan sairastunutta siskoani. Paranemisia sinne siskokulta! <3 

Huomenna olisi tarkoituksena myös mennä tekemään koululle yhteishaku, eikä mulla ole vieläkään täysin selkeää käsitystä, missä järjestyksessä haen opiskelemaan. Turku opiskelupaikkana houkuttelisi kovasti, mutta korkeat pisterajat mietityttävät. Riittäisikö minulla rahkeet? Vaasassa taas houkuttelevat alhaiset pisterajat ja se, että nyt myös poikaystäväni on hieman pohtinut hakevansa Vaasaan opiskelemaan, muttei hänkään ole vielä täysin varma. Kamalan vaikeaa tehdä näin suuria päätöksiä!

Ihanaa loppuviikkoa muruset!

25. maaliskuuta 2014

Kysy - me vastaamme!

Moikka! Kuten edellisessä postauksessa paljastin, nyt olisi aika pistää kysymyspostaus pystyyn 2 000:en rekisteröityneen seuraajan kunniaksi! Voitte pistää normaaliin malliin tämän postauksen kommenttiboksiin minulle kysymyksiä, mutta tällä kertaa pääsette ekstrana kyselemään myös isosiskoltani Essiltä, äidiltäni sekä bloggaavilta ystäviltäni Tuulilta ja Nooralta minuun liittyviä kysymyksiä.


Tuuli ja minä Tuulin valmistujaisissa kesäkuussa 2013


Äiti ja minä MM-kilpailuissa Floridassa huhtikuussa 2013


Essi ja minä rapujuhlissa elokuussa 2013



Noora ja minä penkkareissa helmikuussa 2014

Muistakaa merkitä kysymyksen alkuun, kenelle kysymys on osoitettu. Minulle osoitettuja kysymyksiä ei tarvitse merkitä, mutta äidilleni osoitettujen kysymyksien alkuun merkitkää "Äiti:", siskolleni osoitettuihin kysymyksiin "Essi:" ja ystävilleni osoitettuihin kysymyksiin voitte merkitä joko "Ystävät:", jolloin molemmat vastaavat kysymykseen tai sitten "Tuuli:"/"Noora:", jolloin vain se vatsaa kysymykseen, jolle kommentti on osoitettu.

Nyt voitte kysellä ihan, mitä mieleenne juolahtaa, mutta muistakaahan pitää kysymykset asiallisina, sillä en julkaise asiattomia tai henkilökohtaisia kysymyksiä. Bring it on!

24. maaliskuuta 2014

Guten Tag!

Ohi on! Nimittäin tämän tytön lukio-opiskelut loppuivat tänään! Lyhyen saksan ylppäreistä jäi ihan hyvä fiilis ja nyt olo on vapautunut, mutta takaraivossa kuitenkin jyskyttää lähestyvät pääsykokeet. Tänään aion kuitenkin nauttia täysin siemauksin tästä vapauden tunteesta ja tehdä pelkästään kivoja juttuja. Meidän mini road trippi poikaystäväni kanssa starttaa ihan näillä näppäimmillä. Suuntaamme kohti Lahtea ja "Etelän mökkiämme" yhdeksi yöksi karkuun arkea. Tänään minulla on ohjelmassa mm. shoppailua Lahdessa, ulkona syömistä, elokuvan katselua, irtokarkeista ja jäätelöstä nauttimista, saunomista ja uimista, tortilloja, hieronta sekä laatuajan viettoa kullan kanssa. Kuulostaa aika täydelliseltä, vai mitä? 

Laitetaas tähän postaukseen tämän hyvän fiiliksen kunniaksi kuvia eräältä viikonloppuiselta aamiaiselta, joka sekin oli aika ihana. Onko mitään parempaa kuin aurinkoinen aamu ja kullan kanssa rauhassa nautittu herkullinen aamupala? Sellaiset aamut ovat parhautta!



Mansikka-vadelma-banaanismoothie


Aamupuuro raejuustolla ja mustikoilla

Paistettua kananmunaa

Ruisleipää


Tuoreita hedelmiä


Keitettyä kananmunaa

Leikkeleitä, juustoa, kurkkua ja tomaattia

Mansikka-kuppikakku-vihreääteetä

Uutuuksia vaatekaapin puolelta:



Chinot - Ostettu kirpputorilta neljällä eurolla! (Mango)

Olen tällä hetkellä täysin ihastunun punaisiin housuihin, enkä malttaisi odottaa, että tulisi vähän lämpöisemmät säät, jotta noita pääsisi käyttämään. Noissa on siis nilkat paljaat, joten siksi ei voi vielä näillä säillä käyttää. Tahdon kuitenkin hankkia myös normaalit farkut tai jegginsit punaisena! 


Keväänsininen sifonkipaita*, jossa ihana rusettiyksityiskohta selässä - Sheinside.com

Tuotteeseen pääset tästä!


Shortsit* - Sheinside.com

Tuotteeseen pääset tästä!



Shortsit* - Sheinside.com

Tuotteeseen pääset tästä!

(* Saatu blogin kautta.)

Oikein aurinkoista ja ihanaa alkavaa viikkoa jokaiselle teistä! <3

PS. Teitä lukijoita löytyy sieltä ruudun takaa jo pikkusen yli 2000 ainutlaatuista rekisteröitynyttä kappaletta. Vau! Olen sanaton. Kiitos kovasti! Jotkut teistä jo tietävätkin, että olen tämän kunniaksi suunnitellut toteuttavani kysymyspostauksen, jossa pääsette kyselemään kysymyksiä minulta sekä minuun liittyviä kysymyksiä nyt myös isosiskoltani Essiltä, äidiltäni sekä kahdelta bloggaavalta ystävältäni Tuulilta ja Nooralta. Sellaista kivaa luvassa siis heti, kun ehdin, joten stay tuned! ;-)

22. maaliskuuta 2014

New favorite spring jacket

Moikka murut pitkästä aikaa! 

Mun on varmaan ihan edes turha sanoa, miksei postauksia ole herunut. You know it. Viimeinen ylioppilaskoe komeilee kalenterissa maanantain kohdalla. Viimeisenä, muttei suinkaan vähäisimpänä, kirjoitan lyhyen saksan. Tässä saksaa lueskellessani olen tajunnut sellaisen faktan, että tätä mä opiskelen ehkä kaikista kirjoittamistani aineista mieluiten. Pähkäiltiin yhdessä mamin kanssa, että mistä moinen johtuu ja tultiin siihen lopputulokseen, että saksan suhteen mulla on motivaatio kohdillaan, koska olen omasta vapaasta tahdostani aloittanut sen lukemisen ja haluan oikeasti oppia kunnolla puhumaan kyseistä kieltä, koska puolet perheestäni asuu Saksassa. Harmi vain, että tämä koe sattui viimeiseksi, sillä vaikka kuinka mieluista sen opiskeleminen olisikin, alkaa tässä vaiheessa kevättä olla jo pikkusen mehut puristettu pois ylppäreiden suhteen. Meinasin aluksi kirjoittaa, että opiskelemisen suhteen, mutta sitten muistin, että eihän nämä opiskelut mun osalta vielä tähän lopu, joten eihän se olisi ollut soveliasta, vaikka siinä ehkä jotain todenperää olisikin. Mun kevään opiskelut ovat vasta alkamassa, ja uskon, että saan hirveästi uutta motivaatiota lukemiseen kirjojen vaihtuessa pääsykoekirjoiksi. Ei tämä ole kuin yksi kevät elämästäni!

Mun lähipäivät ovat kuluneet aika lailla saman kaavan mukaan. Herään aamulla aikaisin, luen kotona rennossa oloasussa, tukka sekaisin ja ilman meikkiä, räplään kännykkää aivan liikaa ja vierailen jääkaapilla päivän aikana turhan monta kertaa. Jotenkin kummasti sitä tekee koko ajan mieli napostella jotain samalla, kun lukee. Iltaisin suuntaan salille ja katson muutaman jakson Salkkareita tai GG:tä poikaystävän kanssa ennen nukkumaanmenoa. Ollaan nyt kunnostauduttu poikaystäväni kanssa ton nukkumaan menemisen suhteen, ja oon siihen ihan supertyytyväinen! Ennen meillä oli tapana päästä nukkumaan vasta yhden jälkeen, mutta siihen vaikutti sekin, että mulla saattoi esimerkiksi loppua treenit Helsingissä vasta kymmenen maissa, jolloin olin yhdentoista jälkeen vasta kotona. Nyt ollaan kuitenkin menty useana iltana jo kymmenenkin jälkeen petiin, ja aamulla herätessä on paljon virkeämpi olo!

Kunnollinen päivä- ja unirytmi on hyvin tärkeä tälläisenä hektisenä keväänä, kun jokaisena päivänä tulee opiskeltua paljon ja aivot joutuvat työskentelemään koko ajan sisäistäessään paljon uutta informaatiota. Vaikka olenkin nyt ollut kaikki päivät kotona tekemättä mitään fyysisesti raskasta, tuntuu musta aina päivän päätteeksi kuin mulla olisi takana tosi rankka duunipäivä. Opiskeleminen on rankkaa! Oikeata aivojumppaa sanoisinko. Joinakin päivinä olen ollut niin poikki, etten ole jaksanut edes raahautua kuntosalille. Ja se, kuulkaas ystäväiseni, on jo jotakin, koska yleensä salitreeni on ollut mulle se päivän kohokohta, kun on päässyt tuulettautumaan sekä purkamaan stressiä.


Säätiedotuksissa on ennustettu, että nyt oltaisiin selätetty toi inhottava takatalvi. Kevään suhteen ollaan siis jo voiton puolella! Ja sehän sopii mulle aivan mainiosti nimittäin muutama päivä sitten mulle saapui yhteistyökumppaniltani Sheinside.com-verkkokaupalta paketti, joka sisälsi kuvassa näkyvän kevättakin, josta tuli heti mun uusi lemppari, sekä muutaman ihanat shortsit ja keväänsinisen sifonkipaidan, joista kuulette ja näette lisää myöhemmin!


Takkiin pääset painamalla tästä!


Takin hihat ovat tekonahkaa ja liiviosa joustavaa kangasta. Värimaailma takissa on just eikä melkein mun mieleen ja kokokin on sopiva!


Aurinkolasit -Guess
Takki* - Sheinside.com
Kello -Guess
Käsikoru - Ginatricot
Laukku - Ostettu Hong Kongista
Farkut - Ostettu Saksasta (Madonna)

(* Saatu blogin kautta.)




Mä suuntaan nyt aamusaunaan, jonka jälkeen ohjelmassa on aamupuuron keittämistä sekä saksan pänttäämistä. Illalla aion palkita itseni ahkerasta opiskelusta tyttöjen illalla. Luvassa on hyvää ruokaa, parasta seuraa ja joku hyvä elokuva, eli juuri sitä mitä nyt tarvitsenkin! Aurinkoista lauantaita teille kaikille <3

17. maaliskuuta 2014

Libresse - Win what you want


Pääsin mukaan Indiedaysin ja Libressen Voita mitä haluat -kampanjaan.
Tässä kampanjassa meitä mukana olevia bloggaajia pyydettiin kertomaan postauksessa kuvin ja sanoin, mikä on unelmani, ja mitä tekisin, jos voittaisin 10 000 euroa? Minulle matkustaminen on ollut aina lähellä sydäntä, ja se tuskin on jäänyt epäselväksi kenellekään täällä bloginkaan puolella. Mun mielestä matkustaminen on yksi harvoista asioista, johon "tuhlaamalla" rahaa, tulee itseasiassa vain entistä rikkaammaksi. Ei rahallisesti tai materialisesti, mutta monta kokemusta ja elämystä tarttuu jokaisen matkan varrelta mukaan. Matkustaminen myös avartaa näkemystä sekä opettaa paljon, ihan elämästä ylipäätään. Siksi uskon, että käyttäisin 10 000 euroa matkustamiseen.


Olen ollut siinä suhteessa todella onnekas, että olen päässyt lyhyen elämäni aikana käymään useissa eri maassa. Olen käynyt monissa Euroopan maissa ja myös hieman kauempanakin, kuten esimerkiksi Kiinassa Hong Kongissa, Indonesiassa Balilla, Amerikassa New Yorkissa ja Floridassa sekä Thaimaassa Khao Lakissa. Nämä reissut lukeutuvatkin selkeästi suosikkikohteikseni, joissa olen ollut. Maailmassa on kuitenkin vielä monta upeaa maata ja maanosaa, jotka houkuttelisivat minua kovasti.


"I haven't been everywhere, but it's on my list."



Australia on ollut pitkäaikainen haaveeni. Pienempänä ajattelin lähteväni sinne vaihto-oppilaaksi, mutta se ajatus jotenkin jäi. Nyt taas olen unelmoinut hieman pidemmästä matkasta Australiaan. Olen hieman suunnitellut, että jos sattuisi niin ikävästi, ettei opiskelupaikka aukeaisikaan tänä keväänä, pitäisin jonkinlaisen välivuoden ja tekisin asioita, joita olen aina halunnut. Tai voihan olla, että pitäisin välivuoden, vaikka pääsisinkin opiskelemaan. Olisi nimittäin ihan huippua lähteä esimerkiksi muutamaksi kuukaudeksi Australiaan kiertelemään, ja tekemään jotain töitäkin. Samaan reissuun voisi yhdistää myös Singaporen, jota äitini on kehunut loputtomasti, ja johon he ovat suuntaamassa ensi kuussa jälleen Saksan perheeni kanssa lomamatkalle. Tämä taitaa olla jo heidän toinen matkansa Singaporeen, joten se on varmasti näkemisen arvoinen! Australiassa on paljon nähtävää ja tehtävää. Siellä haluaisin ehdottomasti kierrellä kuuluisimpia nähtävyyksiä, silitellä kenguruita ja koalakarhuja, snorklata tai laitesukeltaa Isolla Valliriutalla, nauttia pitkistä hiekkarannoista sekä kokeilla surffaamista! 



"Travelling is the only thing you buy that makes you richer."



Toinen paikka, jonne haluaisin joskus päästä, on Afrikka. Erityisesti Etelä-Afrikka. Afrikan hyvin erilainen kulttuuri sekä luonto kiehtoo minua. Afrikassa olisi päästävä safarille ihastelemaan niitä upeita luontokappaleita, joita Euroopassa näkee vain häkkeihin teljettyinä eläintarhoissa. Viime kesäisen benji-hyppyni jälkeen olen haaveillut hyppääväni joskus ulkomailla jossain todella kauniissa paikassa. Olen googletellut erilaisia paikkoja ja löysin Etelä-Afrikasta Victorian putouksilla järjestettäviä benji-hyppyjä, jotka näyttivät ihan tajuttomilta! Se olisi koettava. Voi kyllä olla, että paikan päällä jänistäisin ;-D Afrikassa haluaisin lomailun ohella kokea myös toisenlaisen elämyksen. Haluaisin päästä tekemään jonkinlaista hyväntekeväisyys- tai vapaaehtoistyötä Afrikan lasten parissa. Koen, että olen itse saanut elämäni aikana niin paljon, että on melkein jopa velvollisuuteni auttaa jossain vaiheessa elämää heitä, jotka eivät ole olleet yhtä onnekkaita. Vapaaehtoistyö on varmasti todella raskasta, mutta samalla myös hyvin palkitsevaa sekä opettavaa.





Viimeisimpänä, muttei vähäisimpänä haluaisin matkustaa jollekin ihanalle paratiisisaarelle, jossa olisi turkoosia vettä ja valkoisia hiekkarantoja silmänkantamattomiin. Malediivit tai Tahiti olisivat esimerkiksi ihan täydellisiä kohteita minun makuuni! Tiedättekö, kun siellä on sellaisia pieniä veden päälle rakennettuja bungaloweja? Sellaisessa mä haluaisin asua lomani ajan! Tälläisellä luksus rantalomalla vain nauttisin olostani, makoilisin rannalla, maistelisin eksoottisia herkkuja sekä rentoutuisin. Haluaisin myös kovasti päästä uimaan merikilpikonnien ja delfiinien kanssa. Oih, se olisi ihanaa!



"I would rather own little and see the world than own the world and see little of it."


Loppuun vielä muutaman minuutin mittainen video, johon kokosin Yotubesta löytämiäni videoita havainnollistaakseni teille hieman tämän postauksen tekstiä. Minun oli alunperin tarkoitus liittää tuohon videoon osuuksia, joissa itse kertoisin samat asiat, mitä kerroin tuolla ylempänä. Homma kuitenkin meni himpun liian vaikeaksi, koska minun olisi pitänyt lainata siskoni kameraa, jotta olisin saanut videon kuvattua sekä käydä ostamassa uusi tietokone, koska tämä vanha pieru ei enää oikein jaksanut pyörittää videon käsittelyohjelmaani.. (Note to self: älä enää lykkää sen uuden tietokoneen ostoa!) Toivottavasti videosta olisi kuitenkin edes jotain iloa teille, vaikette nyt pääsekään nauramaan mun hölmöille ilmeille ja tönköille vuorosanoille. Pääsette kuitenkin sen avulla toivottavasti pikkusen paremmin tunnelmaan!


Jos sinulta löytyisi käyttöä kymppitonnille, niin käy osallistumassa kilpailuun Libressen kampanjasivuilta. Osallistua voit keräämällä pisteitä Libresse-pakkauksista ja/tai pelaamalla internetissä online-peliä. Osallistuessasi kilpailuun sinun tulee kertoa, miksi juuri sinun tulisi voittaa tuo palkintosumma. Klikkaa itsesi tästä osallistumaan!

PS. Myöhemmin on luvassa vielä lisävinkkejä kisaa koskien!

15. maaliskuuta 2014

Mene pois takatalvi

Kevät tuli ja meni. Onneksi ehdin muutamana aamuna irroittamaan nenäni koulukirjoista, ja suuntasin aamulenkille nauttimaan kirkkaasta kevätauringosta. Aurinkoinen sää antoi niin paljon uutta puhtia ja energiaa päiviin, että harmittaa kyllä kovasti, jos joudutaan nyt pitkäänkin katselemaan tuollaista loskakeliä.

Eiliset, kauhulla odotetut englannin ylioppilaskirjoitukset menivät vähän niin ja näin. Mitä nyt alustavia pisteitä itsekseni laskeskelin niin tavoittelemalleni M:lle saan heittää hyvästit ja C:kin tulee luultavasti olemaan aika vaakalaudalla. Pitää nyt vaan pitää peukut pystyssä, että saisin hyvät pisteet esseestä, joka olikin ainoa asia, joka tätä tyttöä hymyilytti kokeessa. Kanssakirjoittaneet osasivat varmaan arvatakin, että kirjoitin esseeni bloggaamisesta! ;-D Eipä olisi voinut osuvampaa tehtävänantoa osua mun kohdalleni. Kyllä harmittaa toi enkku, vaikka tiesinkin, ettei se ole vahvuuksiani. Ja sitten, jos sieltä se B pamahtaa, niin varmaan vähän itkettääkin. Mutta nyt ei muuta kuin äitiäni lainaten: "Leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä!" Ensi viikolla olisi vielä matematiikka edessä ja sitä seuraavalla viikolla saksa, joten hommien paiskominen jatkuu täällä edelleen. Pikkusen jo uuvuttaa, mutta eiköhän tämä tästä!


Aurinkolasit - Guess




Legginsit - H&M





Takki - Adidas






Postauksen kuvat ovat otettu muutama päivä sitten, kun olimme siskoni kanssa aamulenkillä. Eipä uskoisi, kun juuri nyt ulkona näyttää siltä, ettei keväästä ole tietoakaan.

Vielä pitäisi jaksaa laskea muutama tunti matematiikkaa, jonka jälkeen aion palkita itseni kunnon salirääkillä, saunalla ja hyvällä ruoalla. Rentouttavaa viikonloppua ihanat!

PS. Iso kiitos vielä edelliseen postaukseen tulleista vastauksistanne! On ilo huomata, että ruudun takaa löytyy ihmisiä, jotka välittävät ja haluavat auttaa.