27. maaliskuuta 2016

Similan Islands

Toisena päivänä Khao Lakin reissullamme varasimme speed boat -retken Similan-saarille. Retkiä Similan-saarille tehdään sekä Khao Lakista, että Phuketista, mutta Khao Lak on lähempänä saaria. Koko päivän kestävän retken lähtöhinnaksi oli asetettu n. 3500 bahtia/hlö, mutta saimme tingittyä sen 1800 bahtiin/hlö, joka on hieman alle 50 euroa, joten muistakaahan Thaimaassa retkiä varatessanne aina tinkiä!

IMG_0108 

Retkipäivä starttasi aamuseitsemältä hotellimme aamiaisella, joka oli niukka, mutta josta löytyi kuitenkin kaikkea minun makuuni: tuoreita hedelmiä, tuorepuristettua appelsiinimehua, cappuccinoa ja paistettua munaa.

IMG_0112

IMG_0115

Puoli kahdeksalta minivan-kyytimme nouti meidät hotellilta ja kuljetti Khao Lakin satamaan, jonne oltiin katettu kaikille sinä päivänä speed boat -retkelle lähteville yhteinen aamiainen. Tätä emme tienneet, joten olimme ehtineet vetämään masut täyteen hotellilla, mutta kahvi ja vesi kelpaavat aina, kun kello on alle kahdeksan aamulla ja ulkona läkähdyttävä helle. Meidän lisäksemme satamassa oli lähemmäs pari sataa (ellei ehkä jopa enemmänkin?) muuta turstia, pääosin kiinalaisia. Aamupalan jälkeen meidät jaettiin ryhmiin ja merkittiin eri värisin rannekkein, jotta tiesimme, minkä veneen kyytiin nousta.

IMG_0146

IMG_0158

IMG_0149

Similan-saariin kuuluvat yhdeksän avomerellä, n. 90 kilometrin päässä Khao lakista sijaitsevaa saarta, joiden alueet ovat olleet kansallispuistoa vuodesta 1982 lähtien. Similan-saaret ovat suljettu yleisöltä toukokuu-marraskuu välisellä ajalla sadekauden johdosta. Saarten kallioperä on harmaata graniittia ja rannat valkoista hiekkaa. Värikkäiden koralliriuttojen ja jylhien graniittilohkareiden sekä kirkkaan veden ja lajirikkauden johdosta Similan-saarien rannikot ovat todella suosittuja sukellus- ja snorklauskohteita. Me tyydyimme snorklaamaan, sillä snorklausvälineet kuuluivat retken hintaan. Hintaan kuuluivat myös veneessä tarjoiltavat vesi, coca cola, keksit ja tuoreet hedelmät sekä retken päätteeksi satamaan katettu päivällisbuffet.

IMG_0176

Similan on todella suosittu turistikohde, joten saarella vieraillessa tulee varautua ruuhkaan. Kannattaa olla kärsivällinen varsinkin kivutessaan ylös view pointille hankalaa reittiä pitkin, matkan varrella saattaa nimittäin saada tuuppimista ja jonottamista osakseen, mutta näkymät ylhäältä ovat näkemisen arvoiset!

IMG_0196

IMG_0193

IMG_0206

IMG_0179

IMG_0215

Merivesi Similan-saarilla on ympäri vuoden n. 29 asteista, minkä johdosta siellä tarkenee hyvin sukeltaa tai snorklata.

IMG_0473

IMG_0265

IMG_0428

IMG_0290

IMG_0439

IMG_0464

IMG_0383

IMG_0373

IMG_0465 (1)

IMG_9911

IMG_0359

Henkilökohtainen suosikkini Similanin-saarien rannoista oli saarella nro 4 sijaitseva Honeymoon Bay, joka oli muihin rantoihin verrattuna rauhallisempi ja kauniimpi. Kiemurtelevat puunrungot ylettyivät rannalle saakka mukavasti varjostaen, ja niihin oltiin kiinnitetty kauniita puisia keinuja. Vinkki: kyseisellä saarella on mahdollisuus yöpyä teltassa muistaakseni 400 bahtin hintaan taikka bungalowissa hieman kalliimmalla. Me nimittäin olisimme halunneet ehdottomasti hyödyntää tämän mahdollisuuden, jos olisimme tienneet siitä etukäteen.

Iso suositus Thaimaahan lähtijöille: tehkää reissunne aikana päiväretkiä lähisaarille. Näin saatte kyseisestä maasta paljon enemmän irti ja näette uusia, upeita paikkoja!

23. maaliskuuta 2016

Pala Suomea Thaimaassa


Yhteistyösä Indiedays ja Vaasan.

Hyvää huomenta ihanat!

Reissuun lähtiessäni pakkasin siskoni pyynnöstä matkalaukkuuni Jenkki Fresh Mint -purukumipussin, Nivea Soft -rasvaa, ison pussin Vaasan ruispaloja, jotka ovat siskoni lemppareita sekä yllätyksenä pakkasin mukaan myös kokonaan uuden tuttavuuden Vaasan Taika TaikaRuis -leipäpussin. Siskoni on opiskellut nyt n. 2,5 kuukautta Thaimaassa ja vielä olisi n. 1,5 kuukautta jäljellä, joten Suomi-tuliaiset olivat enemmän kuin tervetulleita, ja siskoni olikin niistä hyvin mielissään.

IMG_0701

Päätimme järjestää viime perjantaina koko siskoni vaihtariporukalle aamiaisen Suomi-teemalla, sillä samalla vietimme kahden porukasta syntymäpäiviäkin. Katoimme aamupalan parvekkeelle ja aamupalapöydästä löytyi Vaasan TaikaRuis -täysjyväruisleipää, mikrokananmunia, juustoa, metwurstia, kurkkua, tomaattia, kaurapuuroa, kahvia ja tuoreita hedelmiä. Ja arvatkaa vaan olivatko tytöt mielissään, kun saivat pitkästä aikaa suomalaista ruisleipää ja kaurapuuroa?

IMG_9827

Vaasan TaikaRuis -viipaleet muistuttavat ulkomuodoltaan erehdyttävästi paahtoleipää, mutta ne ovat silti herkullista täysjyväruista.

IMG_0699

IMG_0697 

IMG_0698

IMG_0711

Aamiaisen jälkeen vietimme päivää rennoissa merkeissä altaan reunalla, sillä illalla olimme päättäneet jatkaa päivän Suomi-teemaa ja järjestää Suomi-bileet siskoni ja muiden vaihtareiden koulukavereille.

IMG_0715

Suomi-bileiden ideana oli tutustuttaa tyttöjen sekä paikalliset - että muista maista tulleet koulukaverit suomalaisiin herkkuihin. Tarjolla oli salmiakkikoskenkorvaa, Fazerin karkkeja ja Vaasan leipävalikoimasta TaikaRuis-leipää, ruispaloja sekä hapankorppuja, tietenkin juuston, voin ja metwurstin kera.

IMG_6310

Teeman johdosta myös osa meistä pukeutui Suomen lipun värien mukaisesti.

IMG_6468

IMG_6492

IMG_6489

Paikallisten ja muista maista tulleiden vaihtareiden ilmeitä ja eleitä oli hauska seurata, kun he maistelivat suomalaisia herkkuja. Salmiakki ei tuntunut uppoavan monellekaan, mutta leivät ja suklaa sen sijaan tekivät kauppansa!

IMG_6515

IMG_1082

IMG_1100

IMG_1096

IMG_1093

Suomi-bileiden jälkeen jatkoimme iltaa Phuketin vilkaimmalle baarikadulle Bangla Walking Roadille, jossa meno on kyllä ehdottomasti kokemisen arvoinen. Itse olin illan vesilinjalla, mutta pelkkä tapahtumien seuraaminen Banglalla oli mielestäni niin mielenkiintoista, ettei alkoholia olisi tarvinnut mihinkään. Mielenkiintoista, mutta myös niin kovin surullista. Minusta oli sydäntäsärkevää katsella, kuinka nuoret thaimaalaiset tytöt tanssivat ja hytkyivät baarien tiskeillä sekä tankoja vasten itseään esitellen ja myyden. Tämä näky on Banglalla aivan aripäiväistä, mutta minut se ainakin pysäytti ja pisti ajattelemaan pahemman kerran.

21. maaliskuuta 2016

Trip to Khao Lak

Ihanaa maanantaita muruset!

Täällä ollaan ja hengissä ainakin toistaiseksi, vaikka auringossa onkin tullut palettua jopa vesirakkuloille saakka, olen uskaltautunut skootterin kyytiin tuonne hullun liikenteen sekaan, hyttyset ovat pistelleet jalkoihini jäätäviä paiseita, vierailimme viikonloppuna pahamaineisella Bangla Roadilla, joka on Phuketin vilkkain baarikatu, kuumuuteen on meinannut toisinaan läkähtyä ja olemme olleet oikeastaan koko ajan olleet menossa. Hauskaa on ollut ja olenkin ihan supertyytyväinen, että bookkasin silloin helmikuussa hetken mielijohteesta lennot tänne. Pieni hengähdystauko arjesta tuli niin tarpeeseen!

Saavuttuani tänne viikko sitten lähdimme heti ensimmäisenä kokonaisena päivänäni siskoni ja hänen kämppiksensä suunnittelemalle kahden yön yllätysreissulle Khao Lakiin. Reissussa mukana olivat minun lisäkseni siskoni, siskoni kämppis, Saana, ja hänen poikaystävänsä, joka oli myöskin vierailulla Thaimaassa. Khao Lakissa yövyimme perussiistissä hotellissa, jossa kuitenkin meillä oli hieman ongelmia ilmastointilaitteen kanssa. Saanan ja hänen poikaystävänsä huoneessa ilmastointi toimi nimittäin moitteettomasti ja viilensi huoneen alle minuutissa, mutta meidän huoneessamme ilmastointi muistutti lähinnä tuuletinta, ja olimme kuitenkin maksaneet ilmastoidusta huoneesta. Pyysimme henkilökunnalta uutta huonetta, mutta sen saatuamme jouduimme toteamaan, ettei ilmastointi pelannut sielläkään. Siinä vaiheessa alkoi hermot kiristyä itse kullakin, ja ehkä eniten hotellin omistajalla, joka juttutuokion päätteeksi kehotti meitä "ystävällisesti" siirtymään toiseen hotelliin. Lopulta nielimme pettymyksemme ja tyydyimme ensimmäiseen huoneeseen, joka sijaitsi matkaseuramme naapurissa. Heti hotellihuoneeseen päästyämme heitimme  matkalaukut nurkkaan ja vaihdoimme bikinit päälle, minkä jälkeen suuntasimme viettämään päivää läheiselle Nang Thong -rannalle.

IMG_9908

IMG_9909

IMG_5698

IMG_9913'

Kyseiselle rannalle vievä tie oli ihanan viidakkomainen ja sitä reunustivat erilaiset palmupuut sekä bungalowit.

IMG_9926

IMG_5734

IMG_9930

Nang Thong -ranta oli todella kiva ja siisti. Vesi tosin oli todella lämmintä, eikä virkistänyt kuumana päivänä oikeastaan ollenkaan.

IMG_9937

Heti Thaimaahan saavuttuani siskoni laittoi minut ostamaan itselleni värikkään auringonottoalustan, joten päädyin ostamaan tuollaisen kulta-pinkin riikinkukkokoristeisen alustan itselleni, joka on ollut todella toimiva täällä keveytensä vuoksi, koska olemme koko ajan menossa paikasta toiseen ja rantakassiin täytyy saada mahtumaan paljon tavaraa.

IMG_9946

IMG_9956

Rannalla sijaitsi viihtyisä Peter's Bar, josta sai rantaravintolaksi melko edullisesti ruokaa ja juomaa, joten päädyimme kyseiseen paikkaan päivälliselle. Oli kyllä aivan ihana syödessä katsella merta ja auringonlaskua sekä upottaa varpaat viileään rantahiekkaan. Täällä syödessä tulee tilattua todella usein ruoan kaveriksi tuoreita hedelmiä sekä tuoreista hedelmistä valmistettuja smoothieita, koska ne ovat niin älyttömän edullisia ja maukkaita suomalaisiin verrattuna.

IMG_9978

Päivällisen jälkeen kävimme pienellä kävelyllä rannalla tutkimassa, mitä laskuveden alta oli paljastunut.

IMG_9957

IMG_9966 (1)

IMG_9973

IMG_9993

IMG_9998

IMG_9986

IMG_9988

IMG_9989

Rannalta löytyi myös todella koskettava puu, johon oltiin kiinnitetty kuvia ja tekstejä vuoden 2004 tsunamin uhreista. Niitä lukiessamme emme voineet välttyä kyyneleiltä. Näky herätti paljon ajatuksia ja loppuillan googlettelimmekin siskoni kanssa lisää tietoa ja videoita tsunamista. Tsunami iski Thaimaassa voimakkaimmin juurikin Khao Lakiin, jossa kuoli noin puolet koko Thaimaan tsunamin uhrimäärästä. Ei tuollaista katastrofia pysty itse edes käsittämään.

IMG_9972 (1)

Kun olin ensimmäistä kertaa Thaimaassa vuonna 2012, vietimme 9 päivää juurikin Khao Lakissa, joten kyseinen paikka oli minulle ennestään tuttu. Khao Lak on todella kaunis ja rauhallinen matkakohde, joka on erityisesti lapsiperheiden suosiossa. Onko teillä kokemuksia Khao Lakista?