29. kesäkuuta 2016

Midsummer in Germany

Heippa ihanat!

Keskikesän juhlat on nyt juhlittu ja arki kutsuu jälleen. Vietimme juhannusta tänä vuonna siskoni kanssa perheemme luona Saksassa, ja näin jälkeenpäin ajateltuna olen ihan supertyytyväinen hieman spontaaniin päätökseemme varata lentoliput Saksaan. Pidennetyn viikonlopun aikana ehdin viettää laatuaikaa yhdessä sekä perheeni että saksalaisten ystävieni kanssa, käydä pariinkin otteeseen keskikesän alennusmyynneissä shoppailemassa, käydä ulkona tuulettumassa ja juhlistamassa ystäväni syntymäpäivää, seurata Saksan EM-jalkapallopeliä, syödä hyvin, liikkua ihanissa maisemissa ja vanhalla kuntosalillani sekä napata jonkin pöpön luultavasti lentokoneen ilmastoinnista matkaani, ja nyt olenkin köhinyt koko alkuviikon, buu!

IMG_3603

IMG_3602

IMG_3848

IMG_3854

IMG_3857

Lähdimme reissuun perjantaina iltapäivällä ja saavuimme perille alkuillasta. Saksan kotona meitä odotteli innokkaat pikkusisarukset ja karvakamu, äidin kotitekoiset ruisburgerit, 32 asteen helle ja upea auringonlasku. Juhannusaatto kului siis rauhallisissa merkeissä kotosalla perheen seurasta nauttien.

IMG_3615

IMG_3716

Juuri ennen pimeän tuloa kävimme vielä nappaamassa siskoni kanssa juhannusaaton asukuvat. Olimme sopineet yhteisen dress coden aatolle, joten molempien päästä löytyi juhannusteemaan sopiva kukkaseppele.

IMG_3850

IMG_3712

dress NewYorker, flower band Glitter, sandals H&M, watch Daniel Wellington

IMG_3844

IMG_3672

IMG_3765

IMG_3839

IMG_3722

IMG_3833

IMG_3772

IMG_3846

IMG_3784

IMG_3820

"Kun maailma repii mua palasiin, sinä pidät musta kii. Kaikki muu saa tippua matkalle, mikä ei pysy kii, sitä ei tarvitse."


Lisää juhannuskuvia luvassa myöhemmin :-) Nyt ihanaa viikon jatkoa teille kaikille!

23. kesäkuuta 2016

Summer & the city

Heippa ihanat!

Kuinkas moni teistä on lähtemässä jo tänään juhannuksen viettoon? Ja onko teillä suunnitelmissa viettää ihan perinteistä mökkijuhannusta, lähteä festareille kreisibailaamaan vaiko jotain ihan muuta? Minä kuulun tuohon viimeisenä mainittuun "jotain ihan muuta" -kategoriaan nimittäin meillä meni siskoni kanssa juhannussuunnitelmat uusiksi ja varasimme viime viikolla extempore-reissun Saksaan juhannukseksi. Vielä olisi huominen niinkin "rankka" kuin kolmen tunnin aamuvuoro selätettävänä, ja sen jälkeen lennämme siskoni kanssa perheemme luo Saksaan,tosin eri koneilla budjettisyistä, haha. Pidennetyn viikonlopun suunnitelmiin kuuluu yhdessäoloa perheen kanssa, hyvästä ruoasta nauttimista, alennusmyyntishoppailua ja Saksan parhaan ystäväni pyöreiden kahdenkymmenen juhlistamista. Kivaa ohjelmaa luvassa siis, enkä millään malttaisi enää odottaa, että päästään reissuun!

Tällä viikolla olen ehtinyt töiden lomassa viettää pari ihanaa kesäiltaa ystävieni kanssa ja en voi tarpeeksi hehkuttaa, miten paljon tästä kesäisestä Helsingistä tykkäänkään! Maanantaina treffasin ystäväni Tuulin töideni jälkeen ja suuntasimme viettämään iltaa Mattolaiturille, jossa en ollutkaan itse ehtinyt vielä koskaan aiemmin vierailemaan. Positiivisena yllätyksenä pääsimme testaamaan Mattolaiturin uuden, reilu viikko sitten avatun kattoterassin, joka kantaa nimeä Moët Lounge ja on aivan täydellinen lokaatio ystävän kanssa kuulumisten vaihtoon sekä shampanja-/skumppalasi/latte kädessä ja vilttiin kääriytyneenä istuskeluun pitkälle iltaan saakka. Tällä kertaa istuskelimme tyytyväisinä lämpimät latet kädessämme, mutta jos jokin on varma, niin se, että tuonne on vielä joku päivä palattava kilistelemään kuplivalla, kun on aihetta juhlaan. Suosittelen kovasti kyseistä paikkaa!

IMG_3513

IMG_3505

IMG_3525

IMG_3549

IMG_3541

IMG_3550

IMG_3516

IMG_3507

IMG_3534

IMG_3555

IMG_3547 (1)

IMG_3552

IMG_3562

IMG_3554

IMG_3564

IMG_3560

IMG_3568

Tiistai-iltana tapasin pitkästä aikaa ystäviäni Nooraa ja Alisaa, joiden kanssa iskimme Vanhalle ylioppilastalolle herkuttelemaan Magnum-jäätelöbaariin, jossa saa viidellä eurolla tuunata makunsa mukaan oman Magnum-jäätelön. Kyseiset jäätelötreffit ovat olleet minulle ja Nooralle perinne nyt jo muutaman kesän ajan, eivätkä ne pettäneet tälläkään kertaa!

IMG_3580

IMG_3596

Omaan Magnum-jäätelööni valitsin valkosuklaakuorrutuksen sekä kuivattuja mansikoita, suolattua karamellia sekä salmiakkia. Näin jälkiviisaana en ehkä valitsisi salmiakkia, sillä se oli yllättävän kovaa ja jäi hieman hampaisiin kiinni, joten vaihtaisin sen luultavasti pistaasipähkinöihin, kuten ystäväni Alisa teki - ihan vinkkinä teille, jos satutte kyseisessä jäätelöbaarissa tulevaisuudessa poikkeamaan! ;-)

Ihanaa alkavaa viikonloppua ja juhannusta muruset! Nauttikaa helteistä ja läheistenne seurasta. 

20. kesäkuuta 2016

Viime viikon ravinto ja treenit

Hyvää huomentapäivää!

Minulta toivotaan jatkuvasti ruoka- ja treenipäviäkirjoja, joten päätin rustailla viime viikon ajan ravinnot ja treenit ylös, ja jakaa ne nyt teidän kanssanne. Viime viikkoni oli täysin tavallinen työviikko, josta minulla oli vapaapäiviä maanantai ja sunnuntai. Muina päivinä olin 7,5 h töissä, mikä näkyy ainakin omasta mielestäni hyvin selkeästi myös kyseisten päivien ravinnossa, sillä usein työkiireiden ohessa on napattava tuollaisia pieniä ja täyttäviä välipaloja, jotka tuovat riittävästi sitä energiaa päivään. Ja muutenkin yleisesti ottaen työpäivinä tulee syötyä jotenkin normaalia vähemmän (tai ainakin harvemmin), kun ei ole mahdollisuutta koska tahansa vierailla siellä jääkaapilla.

Maanantai 13.6.


IMG_3280

IMG_3285

IMG_3289 (1)


9.30: protskupannareita (Fast -pancake mix, Laitilan Proegg valkuaista, vettä),  1/2 Skyr-vanilijarahkaa, mansikoita, mustikoita, vadelmia ja cappuccino.

IMG_3365


13.00: jauhelihaa ja kasviksia, riisiä ja salaattia (kurkku, tomaatti, salaatti ja avokado).


IMG_3369

13.15: Nocco-mansikka-raparperi.
16.00: 2 riisikakkua maapähkinävoilla ja 1/2 bansku.
17.00: mustikkasmoothie (mustikoita, banaani, Skyr-vanilija, Voimaruoka-vanilija-annospussi ja mantelimaitoa).
19.00: omena ja 1/2 Atkins Advantage Caramel Fudge Brownie -patukka.
20.00-21.00: lenkki ja askelkyykkyjä ylämäkeen.
22.00: nektariini, kaurapuuroa Kinuski-karpalomehukeitolla ja vadelmilla sekä 2 paistettua kananmunaa, joissa kevätsipulia, kirsikkatomaatteja ja basilikaa.

Tiistai 14.6.

8.30: kaurapuuroa banaanisiivuilla, raejuustolla ja maapähkinävoilla sekä paistettu muna, jossa kevätsipulia, kirsikkatomaatteja ja basilikaa.
9.30-10.45: jalkatreeni.


IMG_3453


10.50: mango-banaanismoothie ja puolukkainen puuro.
14.00: tomaatti-mozzarella kalaa ja riisiä, tilli-kermaviilikastiketta, salaatti (porkkanaraastetta, punajuurta, papuja, maissia), ruisleipä valkosipulirahkalevitteellä ja soijamaitoa.
14.30: sokerittomia Läkerol-karkkipastilleja.
17.30 Fitbar-juustokakkuproteiinipatukka ja banaani.
20.00: päärynä-fetasalaattia (kurkku, tomaatti, salaattisekoitus, basilika, kevätsipuli, feta, päärynä, balsamico, omenaviinietikka).


IMG_3459


22.00: Skyr-kookosrahka.

Keskiviikko 15.6.

4.30: banaani (Nälkä iski kesken unien :-D)
9.30: kaurapuuroa kananmunan valkuaisella, mustikoilla, raejuustolla ja kanelilla.
14.30: kasviskormaa, riisiä ja salaattia (salaatti, juuresraaste, punajuuri), näkkileipä valkosipulirahkalevitteellä ja soijamaitoa.
16.00: Fitbar-sitruuna-lakritsiproteiinipatukka.
19.00: Skyr-vanilijarahka, banaani ja mango-banaanismoothie.
19.15-20.30: keskivartalo + selkä/kädet -treeni.
21.00: päärynä-fetasalaatin jämät.


IMG_3469

IMG_3467

IMG_3472

22.00: jauheliharisottoa (jauhelihaa, Risella tumma riisi-quinoa moniviljaseos, maissi, kevätsipuli, chili, valkosipuli, parsakaali, basilika ja feta = nam!).

Torstai 16.6.


IMG_3474

9.00: kaurapuuroa, Fast-heraproteiinijauhetta, sekamarjoja ja luonnonjogurttia.
14.00: Vapianon Scampi e Spinaci  -pasta (kermaa, pestoa, pinaattia, jättikatkarapuja, täysjyvä fusilleja, basilikaa ja chiliä), muutama siivu vaaleaa leipää oliiviöljyllä ja balsamicolla sekä Coca Cola Zero.
18.00: jauheliharisottoa.
20.00: banaani ja Skyr-vanilijarahka.
22.00: pizzamunakas (kevätsipulia, avokadoa, basilikaa, kirsikkatomaatteja, rucolaa ja oreganoa).

Perjantai 17.6.

9.30: kaurapuuroa mansikoilla, banaanisiivuilla, raejuustolla ja saksanpähkinöillä.
10.30-11.50: jalkatreeni.
12.00: jauheliharisottoa.


IMG_3475

14.30: puolikas Atkins Advantage -patukka.


IMG_3477

16.00: falafelpyöryköitä ja riisiä, soijajogurtti tsatsikia ja salaattia (salaattia, parsakaalia, hillosipuleja ja oliiveja) sekä soijamaitoa.
18.00: toinen puolikas Atkins Advantage -patukasta.

Lauantai 18.6.

8.30: ananas-passionsmoothie (ananasta, passionhedelmää, vettä, avokadoa ja banaania) ja 2 paistettua kananmunaa.
13.00: savukalakastiketta, pastaa ja salaattia (salaattia, porkkanaraastetta, parsakaalia ja kikherneitä)
16.00: Skyr-mansikkarahka ja banaani.
16.30-17.30: keskivartalo + selkä/kädet -treeni.


IMG_3483

19.00: kana-fetasalaattia (kanaa, fetaa, salaattisekoitus, mansikoita, avokadoa, kurkkua, tomaattia, omenaviinietikkaa ja balsamicoa), mansikoita ja vihreää teetä.
21.30: kaurapuuroa raejuustolla, sekamarjoilla ja kinuski-karpalomehukeitolla.

Sunnuntai 19.6.

10.00: kaurapuuroa, kananmunan valkuaista, raejuustoa, pähkinöitä ja kinuski-karpalomehukeittoa.
12.00: vesimelonia, Skyr-kookosrahkaa, kuningatarpuuroa ja kahvia.


IMG_3488

15.00: tortilloita ja texmex-salaattia sekä kivennäisvettä.
18.00: banaani ja mango-banaanismoothie.


IMG_3498

IMG_3490

20.00: ruisleipä kalkkunalla ja halloumjuustolla, bataattisosekeitto jokirapu-punasipuli-ranskankermatahnalla, laatikollinen mansikoita ja Questbar -Cookies & Cream.
23.30: luonnonjogurttia, pähkinöitä, mansikoita ja mustikoita.

Huippua alkavaa viikkoa murut