21. maaliskuuta 2017

Matkavinkkejä Dubaihin

Heippa tyypit!

Ajattelin tehdä Dubaista yhden hieman kattavamman postauksen, jossa kerron omista kokemuksistani ja jaan hieman vinkkejä muille Dubaihin matkustaville. Dubai nousi kuluneen talven aikana suomalaisten TOP1 matkakohteeksi päihittämällä mm. Suomi-turistien kestosuosikin, Kanariansaaret, enkä ihmettele tätä kyllä yhtään, sillä Dubai oli ihan mieletön! Minulla oli melkoiset ennakkoluulot Dubaita kohtaan, sillä ajattelin kaupungin olevan täysin feikki - onhan se noussut muutamassa kymmenessä vuodessa keskelle aavikkoa lähes tyhjästä. Dubai kuitenkin ylitti kaikki odotukseni. Kaikki Dubaissa tuntuu olevan suurta ja mahtipontista sekä puhdasta ja esteettistä. Tiedostan toki, että kaikella tällä mahtavuudella on myöskin se kääntöpuolensa, eikä kaikkia asioita ole Dubaissa osattu hoitaa välttämättä sillä parhaalla mahdollisella tavalla, mutta lomalaisen näkökulmasta Dubai oli huippukokemus.

IMG_9678

IMG_4709 (1)

Lennot

Itse käytän aina Momondoa vertaillessani lentoja. Tällä kertaa edullisimmat lennot löytyivät Norwegianilta ja muistaakseni maksoimme suorista lennoista vähän alle 300 euroa. Suorat lennnot Dubaihin kestävät n. 6 tuntia/suunta. Menomatkalla lensimme Dubaihin illalla, joten pääsimme suoraan nukkumaan ja paluumatkalla lensimme yötä vasten, joten saimme nukuttua yöunet lentokoneessa.

IMG_4887

IMG_4755

IMG_4763

Majoitus

Dubaista tunnetusti löytyy toinen toistaan upeampia luksushotelleja, ja sijaitseepa siellä Burj Al Arab, maailman ainoa seitsemän tähden hotellikin, mutta me olimme reissussa tiukalla budjetilla, joten päädyimme varaamaan majoituksen Airbnb:n kautta. Vuokrasimme  kolmen hengen huoneen Jumeirah Beach Residence (JBR) -pilvenpiirtäjistä. Meillä oli oma makuuhuone, oleskelutila ja kylpyhuone sekä muiden asukkaiden kanssa yhteinen keittiö, parveke, ruokailutila ja olohuone. Tämän lisäksi meillä oli talomme uima-allas ja kuntosali käytössämme. Viikon vuokra maksoi yhteensä 390 euroa, joten kolmelle jaettuna maksettavaa jäi kullekin viikosta vain 130 euroa.

Valitsimme JBR:n suurilta osin siksi, että Dubaissa asuvat suomalaiset ystävämme asuvat myöskin kyseisissä rakennuksissa, joten oli käytännöllistä, että asumme heidän lähellä lomamme ajan, kun kuitenkin liikuimme päivittäin yhdessä. Lopulta kuitenkin JBR vei sydämeni täysin, enkä ihmettele enää lainkaan, miksi ystäväni viihtyvät niin hyvin Dubaissa. JBR nimittäin sijaitsee nimensä mukaisesti aivan Jumeirah Beachin ja Dubai Marinan läheisyydessä, minkä lisäksi rakennuksien vierestä löytyy metropysäkki, jolla pääsee kuulemma kätevästi Down Towniin. Metroa emme kuitenkaan itse kokeilleet, sillä liikuimme reissussa pääosin ystävämme autolla taikka takseilla. Sellainen varoituksen sanainen kaikille, että Dubaissa takseissa on harvoin mahdollista maksaa kortilla, joten varatkaahan paikallista rahaa käteisenä mukaan. Meille meinasi nimittäin käydä hieman hassusti, kun emme olleet jotenkin yhtään ajatelleet tarvitsevamme lainkaan käteistä reissussa ja sitten matkustettuamme yöllä taksilla lentokentältä JBR:ään meille selvisikin, ettei korttimaksu olekaan mahdollinen... Onneksi juuri baarista kotiutuneet ystävämme olivat vielä hereillä ja pelastivat meidät pinteestä, haha!

Nähtävyydet

Dubaissa riittää nähtävää vaikka millä mitalla, eikä viikossa ehtinyt varmasti nähdä vielä puoliakaan, mutta parhaamme teimme ja riittääpähän nähtävää vielä seuraavillekin reissuille! ;-)

IMG_0386

IMG_4893

Dubai Marina on yksi maailman suurimmista rakennetuista kanavakaupungeista. Luksusjahteja, pilvenpiirtäjiä, risteilyjä, Marina walk, ravintoloita ja kahviloita. Kokemisen arvoinen sekä auringonpaisteessa että iltavalaistuksessa.

IMG_0755

IMG_0694

IMG_0664

IMG_0732 (1)

IMG_0666

IMG_0822 (1)
IMG_0794

IMG_0908

IMG_5856

IMG_0426

Jumeirah Beach on julkinen ja yksi Dubain suosituimmista rannoista. Rannalta voi bongata kameleita sekä ihastella pilvenpiirtäjien siluettia. Meidän viikon lomallemme osui vain yksi aurinkoinen päivä, viimeinen lomapäivämme, joten tällä reissulla ei tullut notkuttua altaan reunaalla tai loikoiltua hiekkarannalla, ja ehkä ihan hyvä niin. Ehdimme nimittäin todennäköisesti näkemään ja kokemaan hurjasti enemmän kuin mitä olisimme nähneet ja kokeneet säiden ollessa niin sanotusti on point.

IMG_4873

IMG_4869

IMG_9757

IMG_4811

IMG_9791

IMG_9900

IMG_9808

The Dubai Mall ei esittelyjä kaipaa; maailman suurin ostoskeskus, jossa on mm. yli 1 300 myymälää, hotelli, luistinrata, yli 160 ravintolaa, elokuvateatteri, valtava akvaario ja vedenalainen eläintarha sekä lukemattomia taideteoksia. Dubai Mall on shoppailijan paratiisi ja itsessään kuin pieni kaupunki, joten sen läpikäymiseen on hyvä varata kokonainen päivä.

fullsizeoutput_ec6

IMG_9829

Burj Khalifa on 828 metriä korkea pilvenpiirtäjä ja maailman korkein rakennus. Sen huipulla voi käydä ihastelemassa upeita nähtävyyksiä tai sen juurella voi nauttia näyttävästä valoshowsta, joka heijastetaan rakennuksen kylkeen ja järjestetään säännöllisin väliajoin.

IMG_9870

IMG_9915

Dubai Fountain sijaitsee myöskin Burj Khalifan juurella. Säännöllisin väliajoin pyörivät vesishowt olivat ehdottomasti yksi reissun kohokohdista. Valtava suihkulähde yhdistettynä näyttäviin valoihin ja kauniiseen musiikkiin oli lumoava kokemus. Kyllä siinä tuli yhdellä jos toisellakin tytöllä tippa linssiin, kun kaikki ympärillä oli jotenkin niin kaunista - ja ennen kaikkea romanttista!

IMG_1058

IMG_0989

IMG_1068

IMG_1076

IMG_1064

Souk Madinat Jumeirah on rakennettu perinteiseen arabityyliin ja rakennuksia ympäröivät kanavat, joille voi lähteä ihastelemaan nähtävyyksiä myös vesiltä käsin gondolityylisillä veneillä. Souk Madinat Jumeirahissa on yli 100 erilaista pientä putiikkia ja yli 44 ravintolaa sekä kahvilaa. Vietimme Souk Madinat Jumeirahissa viimeisen illamme ja kävimme syömässä todella tunnelmallisessa italialaisessa ravintolassa, jossa pääsimme istumaan pöytään aivan kanavan reunalla. Todella tunnelmallinen ja kaunis paikka, jota suosittelen jokaiselle varsinkin illallispaikkana. Itse toivoisin seuraavalla kerralla näkeväni kyseisen paikan myös päivänvalolla, jolloin turkoosit kanavat ovat luultavasti vieläkin enemmän edukseen.

19. maaliskuuta 2017

Hotelliviikonloppu Helsingissä

Iltaa ihanat!

Mulla on hektinen, mutta onnistunut viikonloppu takana. Perjantai-iltana olimme tyttöporukalla katsomassa Mikael Gabrielin HIMMEE-kiertueen päätöskonserttia Helsingin Jäähallissa ja lauantaina olin muutaman tunnin yöunilla päivän töissä ja illalle olin sopinut ystäväni Katan kanssa pienen irtioton arjesta yöpymällä Helsingin keskustassa Klaus K -hotellissa ja tapaamalla ystäviä siinä samalla. Ilta alkoi tosin hieman sykettä nostavalla tavalla, kun joku onnistui hakkeroitumaan Instagram-tililleni ja vaihtamaan tilini salasanan. Voitte varmasti kuvitella sen pienoisen paniikin, kun minut kirjataan ulos palvelusta ja näyttöön ilmestyy teksti, joka kuului kutakuinkin seuraavalla tavalla: "Teidät on kirjattu ulos tililtä maaninkaanni, koska toinen käyttäjä on vaihtanut salasanan.". Jep, jep! Siinä yritin sitten hädissäni kirjautua takaisin palveluun vanhalla salasanallani, mikä ei tietenkään onnistunut. No, onneksi sisäänkirjautuminen onnistui Facebookin kautta, minkä jälkeen yritin vaihtaa salasanaani, muttei sekään tietenkään onnistunut, kun en tiennyt tilille asetettua uutta salasanaa, joten otin käyttöön asetuksista "kaksivaiheinen todennus" -palvelun, joka vaatii puhelimeen lähetetyn turvakoodin aina sisäänkirjautumisen yhteydessä. Tämän jälkeen ilmoitin tukeen ongelmasta, minkä jälkeen salasanan vaihtaminen onnistui. Huh, säikähdyksellä selvittiin, mutta halusin jakaa tarinani suositellakseni teille muillekin tuota kaksivaiheista todennusta, sillä tilien hakkerointia on kuulemma viimeaikoina tapahtunut tavallista enemmän.

 image00039

image00063 (1)

image00066 

Säikähdyksestä selvittyäni aloimme rauhassa laittautumaan hotellilla iltaa varten. Ylläolevat kuvat saattavat hieman johtaa harhaan, sillä ne ovat muutaman kuukauden takaa, kun olimme edellisen kerran viettämässä iltaa yhdessä - ja itseasiassa silläkin kerralla ilta alkoi hotellilta, Lilla Roberts, jossa olimme etkoilemassa ennen Helsingin yöhön lähtemistä. Tällä kertaa taroituksena ei ollut lähteä kunnolla ulos, joten päältä ei löytynyt mitään noin fiiniä vaan ihan perus farkkulinjalla mentiin.

IMG_1253

IMG_1259

Laittautumisen jälkeen lähdimme kävellen Kamppiin, jossa meidän oli tarkoitus suunnata testaamaan paljon kehuttu Sushibar + Wine, mutta osuttuamme Luckiefun's Restaurantin kohdalle mielemme muuttui, kun katumainoksessa luvattiin sushibuffet vain reilulla 15 eurolla lauantai-iltana! Sisään kurkistettuamme teimme huomion, että buffet vaikutti monipuoliselta ja laadukkaalta sekä että ravintola oli tupaten täynnä ihmisiä, mikä on tietenkin aina hyvä merkki, sillä monta ihmistä eivät voi olla kaikki väärässä. Päätimme jäädä sinne - ja hyvä niin, koska tämä ravintola ylitti kaikki odotukseni! Buffettiin kuului monipuolisen sushivalikoiman lisäksi myös vegesusheja, misokeitto, tom yam gum -lohikeitto, nuudeli- ja riisiruokia, salaattibuffet, kahvia, teetä ja virvoitusjuomia. Todella hyvä hinta-laatusuhde, en voi muuta kuin suositella lämpimästi.

IMG_4390

Vedettyämme navat täyteen sushia siirryimme Pastoriin moikkaamaan ystäviämme. Ylläoleva kuva on jälleen muutaman kuukauden takaa ja Brondasta, mutta pointtina on se, että mulla ei ole ennen ollut tapana käydä kavereiden kanssa ennen uloslähtöä missään tuollaisissa "istuskelumestoissa" ennen yökerhoihin siirtymistä vaan aloittelut on hoidettu budjettiystävällisesti kotosalla. On kuitenkin todettava, että vitsit tollasissa paikoissa on jotenkin superkiva tunnelma ja näin muutaman kerran kokemuksella myös aina ihan hirveästi jengiä. Pastorin ja Brondan lisäksi muutaman kerran on tullut käytyä Groteskissa ja tietty Löylyssä tulee vietettyä kesäisin iltojakin, mutta sitä ei lasketa, koska se on terassi. Mielelläni kuitenkin kuulisin, jos sieltä ruudun toiselta puolelta löytyy alan ammattilaisia, että mitkä ovat teidän mielestänne Helsingin parhaat etkopaikat?

Pastorista siirryimme VIP Roomiin, jossa oli ihan hirveästi tuttuja liikkeellä. Me viihdyimme paikan päällä reilun tunnin, mutta olimme päättäneet pysyä illan ajan vesilinjalla ja halusimme päästä nauttimaan ihanasta hotellihuoneestamme, joten kävimme ostamassa kaupasta vähän yöpalaa ja siirryimme hotellilakanoihin juoruilemaan.

IMG_1262

IMG_1270

IMG_1267

IMG_1278

Aamulla herätyskello soi yhdeksän jälkeen, sillä Klaus K tarjoilee aamupalaa kello yhteentoista saakka. Olimme kumpikin odottaneet aamupalaa ehkä eniten hotelliyöltämme, ja onneksi se osoittautuikin odottamisen arvoiseksi. Klaus K -aamiainen oli jotenkin ihanan Suomi-tyylinen. Kaikki astiat olivat Iittalaa ja tarjolla oli mm. tuorepuuroa, kaurapuuroa, laaja leipävalikoima ja erilaisia leivänpäällisiä, lohta, silliä, leipäjuustoa, tuoreita hedelmiä, jogurtteja, mysliä ja vaikka mitä hyvää! Aamiaisella on hintaa 25 euroa ja sen voi käydä kokeilemassa, vaikkei hotellissa yöpyisikään. Myöhäisemmät unikeot voivat viikonloppuisin osallistua Klaus K -brunssille, joka tarjoillaan 12-15 välisenä aikana. Brunssista minulla ei ole omaa kokemusta, mutta voisin kuvitella sen olevan hieman aamiaista laajempi ja ruokaisampi. Hintaa brunssilla on 35 euroa.

Aamiaisen jälkeen kävimme ihailemassa huikeita maisemia hotellin Sky Terracella, minkä jälkeen minun pitikin jo kiirehtiä jälleen työvuoroon. Töiden jälkeen alkuperäinen suunnitelma oli mennä juhlimaan veljentyttärieni yhteissynttäreitä, mutta kaikkien harmiksi nuorimmainen oli sairastunut yön aikana, joten juhlat jouduttiin perumaan. Niinpä ilta vaihtuikin vapaaillaksi ja suunnittelin kuntosalille lähtöä, mutta väsymys vei kuitenkin voiton, joten päätin jäädä kotiin ja ottaa päikkärit. Päikkäreiltä herättyäni fiilis oli vain entistä väsyneempi, nenu tukossa ja kurkku kuiva. Nyt tuntuu siltä kuin olisin tulossa kunnolla kipeäksi, mutta toivotaan, että lepääminen ja pitkät yöunet veisivät mahdollisen orastavan pöpön tiehensä. 

Huomenna sitten levänneenä kohti uutta viikkoa! Muistakaa tekin levätä ja nauttia uudesta viikosta. Kevät tulee, jee!

8. maaliskuuta 2017

Sheikh Zayed Grand Mosque, Abu Dhabi

Nyt alkaisi varmaan olla jo korkea aika aloittaa purkamaan Dubain matkalta kameran muistikortille tallentuneiden otoksien jakaminen myös täällä blogin puolella. Instagramissa olen jakanut jo useita otoksia, mutta laitetaas vielä tännekin tulemaan ja kerrotaan samalla hieman enemmän näistä kaikista upeista paikoista, joissa vierailimme reissun aikana.

Alkulomasta ajoimme n. tunnin mittaisen matkan (n. 139 km) Dubaista Abu Dhabiin, joka on Yhdistyneiden Arabiemiirikuntien pääkaupunki ja jossa sijaitsee (tosin hieman keskustasta syrjässä) tunnettu nähtävyys, upea Šeikki Zayedin moskeijassa. Moskeija on maan suurin ja se on nimetty maan perustajan ja ensimmäisen presidentin mukaan. Moskeijan rakennustyöt aloitettiin 1990-luvulla ja se avattiin vuonna 2007. Moskeijan rakentaminen maksoi yhteensä yli 545 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria ja moskeija käsittää  82 marmorikupua, yli tuhat koristeltua pylvästä, neljä rukoussalia ja neljä 107 metriä korkeaa minareettia. Vierailu moskeijassa on maksuton ja nyrkkisääntö on, että moskeijassa on peitettävä käsivarret, jalat ja naisten myös hiukset. Jos oma vaatetus ei ole tarpeeksi peittävä, voi moskeijasta lainata maksutta abayaa.

IMG_5412

Moskeijassa vierailu saattaa ensikuulemalta vaikuttaa tylsältä, mutta voin taata, että tämä paikka on näkemisen ja kokemisen arvoinen. Olen ehtinyt matkustamaan lyhyen elämäni aikana kohtalaisen paljon sekä näkemään monia upeita ja historiallisia nähtävyyksiä, ja silti tämä on mielestäni ehdottomasti yksi kauneimmista nähtävyyksistä, joita olen nähnyt. Tuolla ollessa kaikki ympärillä oli puhdasta, näyttävää, valkoista, suurta ja kiiltävää.

IMG_5396

Myös abayaan pukeutuminen oli mielenkiintoinen ja jokseenkin avartava kokemus. Olen ymmärtänyt, että usein kyseisen kulttuurin naiset verhoavat itsensä myös omasta tahdostaan, koska he arvostavat omaa vartaloaan ja ajattelevat, ettei se kuulu jokaisen vastaantulijan nähtäväksi. Tämä eroaa todella paljon meidän länsimaisesta kulttuuristamme, mutta silti mielestäni tuo on omalla tavallaan todella arvostettava ja kauniskin ajatus, ettei paljasta vartaloaan jokaisen ihmeteltäväksi. Olo abaya päällä oli huoleton ja sensuelli; ei tarvinnut huolehtia esimerkiksi kuroutuuko hameen helma kävellessä tai näkyykö rintaliivien olkaimet ikävästi paidan alta ja abayan kevyt kangas laskeutui miellyttävänä ihoa vasten samalla jättäen kuitenkin kaiken arvailujen varaan.

IMG_5023

Minulla on muutamassa kuvassa hiukset poissa hupun alta, sillä halusin napata muutaman kuvan, joissa en näyttäisi aivan kaljulta, muistoksi. Jälkeenpäin ajateltuna hieman tyhmästi tehty ja ymmärrän, että tämä voi tuntua joistakin epäkunnioittavalta, joten pahoittelen asiaa jo etukäteen ennen kuin siitä tulee sanomista kommenttiboksin puolella. Älkää siis ottako minusta mallia ja ensi kerralla minäkin pyrin parantamaan tapani!

IMG_5291

IMG_5128

IMG_5372

IMG_5209

IMG_5206

IMG_5263

IMG_5254

IMG_5286

IMG_5285

IMG_5594

IMG_5584

Kuvat varmasti puhuivatkin puolestaan, mutta vietimme moskeijalla useamman tunnin, jolloin ehdimme nähdä sen päivänvalossa, auringonlaskun aikaan sekä iltavalaistuksessa. Jokainen ajankohta toi jotain uutta ja erityistä tuohon kauniiseen nähtävyyteen.

Viimeisenä ennen kuin toivotan teille hyvät yöt haluan toivottaa teille upeille naisille ihanaa naistenpäivää - toivottavasti jokainen teistä ymmärtää tänään ja huomenna sekä kaikkina tulevinakin päivinä, kuinka ainutlaatuisia olette juuri tuollaisina. Arvostetaan itseämme ja toisiamme - arvostetaan naiseutta.

Hyvää yötä ihanat!